Jotta koira olisi koulutuksen aikana mahdollisimman motivoitunut, täytyy kouluttajan olla tietoinen siitä, mitä koira todella haluaa olipa se sitten makupala, riehakas leikki tai pääsy ihanan tuoksun luo. Yleensä toimivimpia vahvistevaihtoehtoja ovat herkku tai lelu, mutta palkitsemistapoja löytyy lukuisia, kunhan tuntee koiransa ja käyttää mielikuvitustaan.
Kehuminen ei ole itsessään riittävän palkitsevaa etenkään silloin, kun asiat ovat vasta opin alla. Koiraa voi toki kehua, kunhan itse palkkio on jotakin merkityksellisempää. Rapsuttelua tai silittelyä koira harvemmin kokee koulutustilanteessa kovin palkitsevaksi ja turha paijaaminen voi jopa häiritä koiran keskittymistä.
Oiva tapa saada koiraan kierroksia ja vauhtia on esimerkiksi pallon käyttäminen palkintona. Pallo aktivoi ja nostaa virettä ja sopii näin ollen tilanteisiin, joissa nopeus on valttia. Esimerkiksi luoksetulon harjoittelussa pallo on hyvä vahviste, sillä se takaa sen että koira jaksaa pinkoa täysillä loppuun asti.
Lelun miinuspuolena on se, että koira saattaa alkaa käymään ylikierroksilla, jolloin koulutus kärsii. Lisäksi lelun kanssa suoritukset saattavat jäädä lyhytkestoisiksi ja toistoja ei voi tehdä niin moneen otteeseen kuin makupalalla palkittaessa. Esimerkiksi ohitustilanteita harjoitellessa lelun käyttö ei ole välttämättä suositeltavaa, sillä se voi tehdä koirasta entistäkin kiihtyneemmän.
Namit ovat loistavia palkintoja uusia asioita opetellessa, kunhan muistaa huolehtia siitä, että herkkupalat ovat pehmeitä ja lihaisia sekä koiralle maistuvia. Makupaloin palkitessa ajoitus on helppoa ja toistoja voidaan tehdä useampia. Tästä johtuen makupalat sopivat harjoituksiin, joissa vaaditaan hyvää keskittymiskykyä sekä rauhallisuutta.
Koska syöminen laskee stressitasoa ja rauhoittaa koiraa, makupalat toimivat myös esimerkiksi arkojen tai aggressiivisten koirien koulutuksessa. Esimerkiksi remmirähjää kouluttaessa koiralle voi antaa rutkasti makupaloja sellaisena hetkenä, kun koira ei hauku. Kun palkitsemistiheys on riittävän korkea ja kriteerejä nostetaan maltilla, näköpiiriin ilmestyvä koira ei enää tiedäkään hihnan kiristymistä ja hermostumista vaan sitä, että kannattaa rientää taluttimen päässä olevan ihmisen luo.
Koulutusta suunniteltaessa tulisi aina ottaa huomioon minkälainen suoritukseen tähdätään ja valita käytettävä vahviste sen mukaisesti. Jos koulutus ei etene halutulla tavalla, palkkion vaihtamisella saadaan koiran toiminta muuttumaan. Herkut tuovat liikkeisiin kestoa ja rauhallisuutta siinä missä leluilla aikaansaadaan nopeita mutta lyhytkestoisia reaktioita. Lisäpontta koulutukseen tuovat erityisen hyvät palkkiot, joita koira ei saa koskaan muulloin kuin treenatessa.
Lelulla tai makupalalla palkitseminen on yleisin ja teknisesti helpoin tapa palkita koira, mutta tulee silti muistaa, että palkkioita on lukuisia erilaisia. Käytännössä palkkio voi olla mitä tahansa mitä koira juuri sillä hetkellä haluaa, kuten esimerkiksi hajujen nuuskiminen tai toisen koiran luokse pääseminen. Ei siis kannata jumittua vain yhteen tai kahteen tapaan palkita.
Copyright Sari Lehtola/Koirakoulu Välkky
Kaikenlainen käyttö ilman lupaa kielletty