Kurssit
Hyvinkään hallissa pidettävillä kursseilla yhdellä kurssilla on ainoastaan kolme koirakkoa (lukuunottamatta näyttelykurssia), sillä tällöin kouluttajalla on mahdollisuus keskittyä antamaan yksilöllistä opetusta. Ensimmäisillä kurssikerroilla koirat koulutetaan tarvittaessa yksi koira kerrallaan ja kun häiriönsietokyky kasvaa, harjoitellaan ryhmässä.
Kurssille voi tulla koko perheen voimin ja Koirakoulu Välkyssä on aina tarjolla mehua, kahvia ja teetä sekä pientä purtavaa. Ohitus- ja hihnakursseja lukuunottamatta kurssimme ovat lämmitetyissä sisätiloissa ja hyvällä säällä voidaan myös nauttia auringosta ulkosalla.
Hämeenlinnan kurssit pidetään ulkona rauhallisessa ympäristössä ja kursseille otamme neljä koirakkoa.
Tarvittaessa järjestetään omia ryhmiä esimerkiksi kaveriporukoille sekä yksityiskoulutusta joko erillisinä tunteina tai kurssityyppisesti. Ryhmä- ja yksityiskoulutukset voidaan pitää joko Välkyn tiloissa Hyvinkäällä tai tehdä kotikäyntinä.
Mahdollisuus myös pieneläinten kuten kissojen tai jyrsijöiden koulutukseen.
Kurssit maksetaan yhdessä erässä ennen kurssin alkamista ellei toisin sovita. Maksutiedot saat ilmoittautumisen yhteydessä. Mikäli tulo jollekin kurssikerralle estyy ja asiasta on ilmoitettu viimeistään kolmea tuntia ennen kurssikerran alkamista, niin kerta voidaan korvata yhdessä sovittuna ajankohtana.
Uusille kurssilaisille suosittelemme Kuuliainen koira-luentoa!
Tervetuloa oppimaan!
Hinnat ja ilmoittautuminen
- Yksityiskoulutus 1h 40 euroa
- Yksityiskoulutus 5 krt 150 euroa
- Yksityiskoulutus 10 krt 250 euroa
- Kissa/jyrsijäkoulutus Välkyn tiloissa 5krt 70 euroa
- Kissa/jyrsijäkoulutus kotikäyntinä 5krt 85 euroa
Kotikäynneillä Hyvinkään ja Hämeenlinnan ulkopuolella matkakulut 0,46 senttiä/km.
HYVINKÄÄN KURSSIT:
Kurssikoko 3 koirakkoa. Kurssit pidetään lämpimissä sisätiloissa.
- Viiden kerran kurssi 90 euroa
- Kymmenen kerran kurssi 180 euroa
- Kausikortti 300 euroa (sis. 20 koulutuskertaa vapaavalintaisilla kursseilla, 5% alennus ruuista ja 10% alennus tarvikkeista)
- Irtotunti kurssilla 20e/kerta
HÄMEENLINNAN KURSSIT:
Kurssikoko 4 koirakkoa. Kurssit ovat ulkokursseja.
- Viiden kerran kurssi 75 euroa
- Kymmenen kerran kurssi 150 euroa
Hinnat sisältävät alv:n.
Jokaisesta kurssimaksusta 1 euro Suomen Eläinsuojeluyhdistykselle!
Ilmoittautua voi kurssisivuilla olevien lomakkeiden kautta tai soittamalla/sähköpostitse. Ilmoittautuminen on sitova.
Otathan yhteyttä, jos et löydä sopivaa kurssiajankohtaa itsellesi, jotta voimme löytää sopivan vaihtoehdon sinulle ja koirallesi. Muistathan kysyä peruutuspaikkaa, mikäli kurssi mistä kiinnostuit on täynnä.

HYVINKÄÄ
- to klo 19-20 (16.2.-19.4.) TÄYNNÄ!
- LYHYTKURSSI 5KRT ti klo 15-16 (21.2.-20.3.) 1 paikka vapaana
- ma klo 19-20 (27.2.-7.5., kurssi on tauolla pääsiäisenä 9.4.) TÄYNNÄ!
- ke klo 18-19 (29.2.-2.5.) 3 paikkaa vapaana
- su klo 16-17 (18.3.-20.5.) 2 paikkaa vapaana
- ma klo 19-20 (14.5.-30.7., kurssi tauolla 25.6. ja 2.7.) 3 paikkaa vapaana
HÄMEENLINNA
- ti klo 19-20 (13.3.-15.5.) 4 paikkaa vapaana
- ti klo 17-18 (27.3.-29.5.) 4 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- ke klo 19-20 (15.2.-18.4.) TÄYNNÄ!
- su klo 11-12 (4.3.-6.5.) TÄYNNÄ!
- to klo 18-19 (8.3.-10.5.) 2 paikkaa vapaana
- ke klo 17-18 (14.3.-16.5.) 3 paikkaa vapaana
- to klo 16-17 (15.3.-17.5.) 3 paikkaa vapaana
- to klo 20-21 (29.3.-31.5.) 1 paikka vapaana
HÄMEENLINNA
- ti klo 18-19 (13.3.-15.5.) 4 paikkaa vapaana
- ti klo 16-17 (27.3.-29.5.) 3 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- ma klo 16-17 (6.2.-5.3.) 2 paikkaa vapaana
- ma klo 16-17 (12.3.-16.4., kurssi on tauolla pääsiäisenä 9.4.) 3 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- ke klo 16-17 (18.1.-15.2.) 1 paikka vapaana
- ke klo 16-17 (22.2.-21.3.) 2 paikkaa vapaana
HÄMEENLINNA
- pe klo 16-17 (13.4.-11.5.) 4 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- to klo 17-18 (8.3.-5.4.) 2 paikkaa vapaana
HÄMEENLINNA
- pe klo 17-18 (13.4.-11.5.) 4 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- LYHYTKURSSI su klo 12-13 (4.3.-1.4.) 1 paikka vapaana
- ma klo 18-19 (2.4.-11.6., kurssi tauolla pääsiäisenä 9.4.) 3 paikkaa vapaana
HÄMEENLINNA
- pe klo 18-19 (13.4.-15.6.) 4 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- ke klo 19-20 (25.4.-23.5.) 3 paikkaa vapaana
HÄMEENLINNA
- pe klo 17-18 (18.5.-15.6.) 4 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- to klo 15-16 (8.3.-5.4.) 3 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- ma klo 15-16 (12.3.-16.4., kurssi on tauolla pääsiäisenä 9.4.) 3 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- su klo 10-11 (8.1.-5.2.) TÄYNNÄ!
- su klo 10-11 (12.2.-11.3.) 2 paikkaa vapaana
- su klo 10-11 (18.3.-22.4., kurssi on tauolla pääsiäisenä 8.4.) 6 paikkaa vapaana
Näyttelykurssille otamme kuusi koirakkoa ja hinta on 60 euroa, irtotunnit 13 euroa/kerta.
HYVINKÄÄ
- ma klo 17-18 (16.1.-19.3.) 2 paikkaa vapaana
- ma klo 17-18 (26.3.-4.6., kurssi on tauolla pääsiäisenä 9.4.) 3 paikkaa vapaana
HYVINKÄÄ
- Kanttarelli/Esineilmaisukurssi 6 krt ma klo 20-21 (19.3.-28.5., kurssi on tauolla pääsiäisenä 9.4.) 3 paikkaa vapaana
- LUENTO: Kuulianen koira la 31.3. klo 12-14 Vapaita paikkoja!
- KOIRAKORTTI la 14.4. klo 12-16 Vapaita paikkoja!
- Paremmaksi kouluttajaksi - naksutinkoulutuskurssi la 3.3. ja la 10.3. klo 12-14 6 paikkaa vapaana
- Temppu- ja virikkeistämispäivä la 5.5. klo 12-15 2 paikkaa vapaana